Näytetään tekstit, joissa on tunniste SAY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SAY. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

SAY tunnelmia

Tänään se sitten tuli. Viimeinen ja paljastava lähetys ystävältä, joka ei ole enää salainen. Anuhan se on minulle kaikkea kivaa alkuvuoden lähetellyt. Viimeinen paketti sisälsi mm. Anun oman taideteoksen, atc:n, höyheniä, helmiä ja tietenkin kirjeen.Kiitos Anu kaikista ihanista kirjeistä ja paketeista!!

Johannakin on saanut minulta viimeisen paketin, joten voin tässä kommentoida sitäkin. Minulla on ollut hauskat kolme kuukautta. Ensinnäkin on ollut kiva miettiä yllätyksiä mistä Johanna voisi pitää ja toiseksi olen yrittänyt pitää itseni salaisena. Taidan olla ainoa bloggaaja täältä pohjoisesta ja hetihän minut olisi Rovaniemen postileima paljastanut! Siispä paketit on pitänyt lähettää eri postileimoilla. Kaksi pakettia on lähtenyt matkaan äitin kautta Kuusamosta (äiti on töissä siellä), yksi paketti postitettiin Kemistä Ikean reissulla ja yhden paketin lähetin täältä Rovaniemeltä yhdestä postista jolla on eriniminen postitoimipaikka.
Loppuajasta myös käsiala tuotti ongelmia. Olen lähetellyt Johannalle muutakin postia enkä halunnut hänen tunnistavan käsialaani, joten niihin muihin postituksiin olen lainannut käsialaa ystävältä ja siskoltani.
Kiitos vielä Sandylle emännöinnistä!

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Tulipa käytyä Saariselällä!

Loman loppu tuli sitten vietettyä Saariselällä. Matin porukoilla oli mökki vuokrattuna ja mekin sinne vielä mukaan mahduimme. Minullakin oli mukana sukset (varalta) mutta lopulta oli porukan ainut joka ei hiihtänyt. Kyllähän se loppupeleissä aika tylsää oli. Varsinkin kun eilisen hiihtoreissu pojilla venyi kolmetuntiseksi. Noh, kävin sitten tutustumassa Saariselän matkamuistomyymälöihin. Enkä sitten tajunnut mitään käsityötä tai askarteluja ottaa mukaan. Douh.
Ihanaa olla kotona! Lähtiessä haimme Saariselältä leipomosta tuoretta leipää ja munkkeja ja kotona oli postilaatikko täynnä piristystä! Ritvan vaihtokortit olivat tulleet ja Salainen ystäväni oli lähettänyt taas kaikkea kivaa! Ihanaa, kiitos piristyksistä!
Tuossa äsken katsottiin Paholainen pukeutuu Pradaan. Eipä kyllä ollut hääppöinen. Eikö ne osaa tehdä nykyisin kunnon elokuvia (vasta petyin Klik!:iin)?! Eikös se Harry Potterin pitäisi tulla kohta leffaan...?

perjantaina, helmikuuta 09, 2007

Piristävä perjantai

Kokonaisen vapaapäivän kunniaksi lähdin shoppailemaan kaupungille. Aivan ihania askartelutarvikkeita tarttui mukaan Hyväriseltä ja kirjastosta hain Sinä osaat-lehtiä ja yhden korttikirjan. Tosi kivoja ideoita tuli vaikka kuinka monta. Kotona oli sitten odottamassa paketti SAY:ltä! Paketissa oli kaikkea sydämellistä ystävänpäivän innoittamana. Mikä askartelupäivä! Sydämellisesti kiitos SAY:lle!

Kaupungilta lähdin siis metsästämään laukkua. Suunnitelma oli että jos laukkua ei löydy niin se ommellaan sitten itse sunnuntaina. Kaikki mitä kaupungilta löysin olivat liian juhlallisia minulle. Onneksi kävin sitten Finlaukussa ennen kuin menin kotiin. Siellä oli yksi tosi kivan näköinen laukku ja hintaakin alennuksen jälkeen vaan 13 e. Jäin kuitenkin sitten miettimään vielä asiaa. Myöhemmin päivällä lähdimme ruokakauppaan ja päätin että jos se laukku on vielä liikkeessä niin ostan sen samalla reissulla. Menimme siis takaisin Finlaukkuun ja sinnehän oli tullut esille muita alennettuja laukkuja. Lopulta sain ostettua meille kunnon ostoskassin ettei aina tarvitse sen muovipussin kanssa tapella ja itselleni ostin laukun, joka on hieman isompi kuin ajatus oli, mutta tämä oli paljon aikuismaisempi kuin se toinen ja saman hintainen.

Avokki teki meille taas herkkuruokaa!

Creamy Curry Chicken

Aseta broilerinfileet voideltuun uunivuokaan. Sekoita SantaMaria Creamy Curry Chicken –mausteseos 2 desilitraan vettä. Sekoita joukkoon creme fraiche. Kaada seos fileiden päälle ja kypsennä uunissa 15-20 min.


Hunajasukkulat

• 5 dl maitoa
• 50 g hiivaa
• 4 rkl Pirkka juoksevaa hunajaa
• 1-2 tl suolaa
• 2 dl kauraleseitä
• n. 9 dl Pirkka-hiivaleipävehnäjauhoja
• 1/2 dl öljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon hunaja, suola ja kauraleseet. Alusta jauhot vähitellen taikinaan ja lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa.Kohota taikina kaksinkertaiseksi liinan alla. Jaa taikina 15 palaan. Pyörittele palat soikeiksi sämpylöiksi ja kohta ne hyvin. Paista 225-asteessa noin 10 minuuttia. (Ohje RuokaPirkasta)

torstaina, tammikuuta 25, 2007

Tuulta ja tuiskua

Ensin oli pakkasta, nyt tuiskuaa! Mutta ei se haittaa kun vihdoin tuli oikea talvi!
Töissä sihteeri kävi muistuttamassa että minulla on 29 lomapäivää jotka pitäisi pitää pois ennen työsuhteen loppua eli kesäkuun viimeistä päivää. Tässähän se kevät menee lomaillessa! :) Tästä piristyneenä menin töiden jälkeen koululle hakemaan materiaalia fysiikan opiskeluun. Meillä on tentti lauantaina ja muutama asia on hämärän peitossa. Kahden kirjan avulla yritin sähkökenttiä laskia, mutta selvyyttä ei asiaan tullut. Lainasin siis kirjat ja yritän pyytää avokilta apua.
Miniloman jälkeen oli töissä hieman käynnistys vaikeuksia ja viikko oli ohi ennen kuin ehti kissaa sanoa. Illatkin on kotosalla mennyt nopsaan kun on kasattu Ikean ostoksia ja järjestelty paikkoja.
Huomiselta oli päivätunnit siirretty keskiviikolle ja iltatunnit peruttu kokonaan eli se olisi sitten vapaapäivä huomenna. Vähän puhuttiin että käytäis päivällä kattoo Tunturirallia ja sitä fysiikkaa pitäisi kerrata. Eiköhän siinä ole tarpeeksi hommaa huomiselle.

Piristystä tuuleen ja tuiskuun lähetti minulle SAY! Paketissa oli erilaisia papereita, kiiltokuvia, pastilleja ja söpö kortti! Hassua, juuri kiiltokuvia ja noita kuultavia papereita hipelöin Oulussa mutta en saanut ostettua. Tämä oli siis iloinen yllätys!

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Kaisa hoitaa kotia

Ikään kuin viikonteemana on ollut kotityöt. Joka päivä kun olen tullut töistä, olen tyhjentänyt tiskikoneen ja laittanut likaiset astiat koneeseen. Tämän viikon ruuatkin olen aika lailla huolehtinut ennen kuin avokki on tullut töistä (yleensä avokki tekee ruuat).

Tänään kävin jo aamulla koulussa kun päiväpuolella alkoi sama kurssi kuin meillä, mutta paremman opettajan vetämänä. Ja mieluummin minä käyn koulussa perjantaina päivällä kuin lauantaina aamulla. Minullahan on siis huomenna vapaapäivä! Tänään kun jaksaisi vielä illalla mennä fysiikan tunnille, niin sitten voisi heittäytyä viikonlopun viettoon niin kuin normaalit ihmiset.
Kun tulin koulusta viikon teema jatkui. Laitoin tiskikoneen ja pyykkikoneen laulamaan ja pesin vielä vessankin. Huh, tämä on vain se aika kuusta. Kyllä minä ensi viikolla palaan ennalleni…

Olen saanut viikolla aikaan myös askarteluja. Anskun kanssa sovittiin yhden kortin vaihto aiheella kenkä. Kortti on jo valmis ja odottaa vain postitusta.
Seinäkalenterin puutteesta kärsineenä sain askarreltua myös kalenterin tammikuulle. Sininen tyhjä osa kaipaa vielä jotain, mutta saa nähdä saako siihen lisättyä mitään ennen tammikuun loppua.

Askarteluihin liittyen Salainen Askarteluystäväni yllätti minut tänään pienellä paketilla. Siinä oli postikortteja ja magneetti. Magneetti pääsee jääkaapin oveen saman sarjan muiden magneetti joukkoon. Vanha mainos miettii vielä paikkaansa –rakastan kaikkia vanhoja mainoksia ja sille ei mikä tahansa paikka kelpaakaan. Toisesta vintagekortista on jo päässä valmistunut kortti, mutta ei paljasteta vielä kenelle. ;)

torstaina, joulukuuta 21, 2006

3 yötä jouluun on!

Onpas vaan ollutkin kiireinen viikko. Viimeisiä jouluvalmisteluja ollaan tehty oikein urakalla ja tänään oli vuorossa joulusiivous. Homma sujui ihmeen hyvin ja ehdin vielä pakata kaverien lahjatkin illalla. Palkinnoksi siivouksesta tein meille mansikkarahkaa ja kyllä se vain maistuikin.
Nyt alkaa olemaan hommat tehtynä joulua varten. Muutama lahja on vielä viimeistelemättä, mutta eiköhän nekin huomenna valmistu. Kauppareissu hoidetaan myös huomenna joten lauantaille jää enää kuusen haku (ihan metsästä). Sitten aletaan jo rauhoittumaan joulun viettoon.

Ilmoittauduin mukaan Salaiseen askarteluystävään. Nyt on jotain odotettavaa joulunkin jälkeen!
Minä olen näistä askarteluvaihdoista sun muista selittänyt innoissani avokille. Yhtenä iltana hän tuumasi, että meillä kun on näitä askarteluvaihtoja niin hän taitaa ilmoittautua auton vaihtoon!