maanantaina, syyskuuta 06, 2010

Syksyn tullen

Kesä on vaihtunut syksyksi ja sisustuksen vaihdoin värikkäämmäksi. Syyskukkiin panostin tänä vuonna vähän enemmän kun kesäkukkakausi meni meiltä jotenkin ohi. Nyt kukista tulee nautittuakin enemmän kun on kotona. Terassille ostin ison krysanteemin ja lyhtyjä asettelin sinne myös. Etupihaa koristaa pienempi krysanteemi ja kanervat. Kanervien seuraksi keräsimme puolukkaretkeltä käpyjä. Tykkään!
Marjoja ei saatu tänä vuonna niin paljon kuin olisi haluttu. Mansikoita ja vadelmia ostettiin laatikolliset, mustikoita ei saatu kuin litran verran, hilloja ei yhtään. Puolukoita saatiin ämpärillinen. Niitä meneekin paljon lappapuuroon talven mittaan. Puolukkamehua olisi myös kiva kokeilla.

Peukku alkoi vihdoin! Ensimmäisenä teemana meillä on kankaanpainanta seuloilla ja vanhoilla ”kristalli”astioilla. Ohjaaja oli valmiiksi suunnitellut ja valottanut seuloja. Minä innoistuin seuloista jotka oli valotettu pitsiliinoista. Koko ryhmän suosikiksi nousi vähän folklore-tyylinen kuvio. Seulassa on kaksi erikokoista palloa, mutta minä testasin tilkkuihin vain pienempää. Nyt onkin sitten pää täynnä ideoita mitä haluaisin painaa. Ensimmäisellä kerralla aloitin jo painamaan valkoisia erikokoisia pitsiliinoja mustalle pellavalle.

4 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Laitoin sinulle sähköpostia vauvan tossuista

Tuomi kirjoitti...

Kauniita! Ensimmäinen pilates tunti olisi takana ja kyl vaan tuntuu lihaksissa hyvälle.

Näppi kirjoitti...

Tuo painaminen ois kyllä mukavaa puuhaa. Pikkupenskana äitin kans jotaki joskus oon painanu, paitoja pyyhkeitä jne. Tekis kyllä mieli painaa aikusenaki, mutta siihen jää koukkuun... :)

JohannaL kirjoitti...

Ihania!