sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009

Ystävän päivä

Vietimme eilen todellista Ystävän päivää. Parhaalle ystävälleni lupasin rakastaa ja olla uskollinen niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Tämä jälkeen kestitimme lähimpiä sukulaisia ja ystäviä.
Arvaatte jo varmaan, että vietimme eilen häitä!

Monen kuukauden suunnittelu kävi toteen eilen. Aamulla menimme katsomaan juhlapaikan kuntoon, jonka jälkeen menimme hakemaan kotoa puvut ja muut tarvikkeet. Minun ja kaason kampauksen ja meikin tulivat tekemään kolmannen vuoden parturi-kampaajaopiskelijat. Pukeutumisen jälkeen kuvaaja tuli ottamaan meistä potretti kuvia.

Kirkossa tilaisuus alkoi Aladdinista tutulla A Whole New World kappaleella. Pappi oli rento ja tilaisuus oli ystävän tervehdys, Oikeesti -laulu, mukaan lukien kaunis. Avioparina astelimme kirkosta Walking In The Air kappaleen soidessa. Kirkon portailla vieraat muodostivat kunniakujan tähtisadetikkujen kanssa.

Hääjuhla alkoi onnitteluilla ja äitini onnittelumaljapuheella. Tarjoilut koostuivat salaattibuffeesta, lapin ukon keitosta ja hääkakkukahveista. Bestman ja sulhanen innostuivat puhumaankin. Kaksi tanssia tanssahdeltiin. Muutoin aika meni vapaasti seurusteltaessa ja kuvaajan ottaessa erinäisiä potrettikuvia.

Kuvaaja meillä oli mukana kirkossa ja juhlassa. Viikko pitäisi malttaa kuvia odottaa. Laitan kuitenkin tähän yhden kuvan kun pukuni haluan teille vilauttaa.
Huomenna alkaa nimen vaihtumisesta koituva rumba.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea hääparille!!!

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut tuoreella avioparille

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea hääparille!

Hullumutsi kirjoitti...

ONNEA!!!!!!Ihanaa!!

Itse astelen vihille syyskuussa :) ja silloin alkaa mun nimi rumba :)

mutta isosti ONNEA!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Valtavasti onnea!
Kauniin värinen puku :)

Anonyymi kirjoitti...

Vau Kaisa! Onnea sylin täydeltä sinne pohjoiseen! Hirmu kiva aloittaa viikko tällaisen kirjoituksen tunnelmissa :)

Mervi - Lukuaikaa etsimässä kirjoitti...

Onnea hääparille!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa! Paljon onnea yhteisen elonne tielle!

Mervi kirjoitti...

Minulla onkin jo reilut 10 vuotta nimirumbasta... Onnea miljoonasti Kaisa!!!

Tiina kirjoitti...

Oi! Oikein paljon Onnea teille molemmille!

Puku näyttää oikein kauniilta ja ihanan värinen.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea <3

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Häänne olivat niin näköisenne - kauniit, intiimit ja siniset! Onnea vielä kerran teille molemmille nyt kun OIKEESTI rakastatte, vaikka ei se tainnut aiemminkaan epäselvää olla meille läheisille! T. kummitätsy

Merja kirjoitti...

Sydämelliset onnittelut!
ihanalta kuulostaa teidän hääjuhla <3

vikke* kirjoitti...

OnneaOnnea!!!
Hieman jälkijunassa mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan :)

Nimirumba on aikamoinen mutta kerrankos sitä :)

Anonyymi kirjoitti...

oi, näyttää kauniilta puku ja kovin ihanilta muutenkin kuulosti häät. Itse tässä juuri elämäni ensimmäistä kaason virkaa koitan suorittaa:)
niin niistä kierteistä. Minulla on iki-ihana bind-it-all vekotin joka on ollut kyllä hintansa väärti. ihan se vanhempi sininen versio. (löytyypi heinikasta, ökömököstä, finsstampperilta ainakin joko sininen tai pinkki versio) nuo muistikirjat on tosiaan olleet ihan kaupan valmiita joista olen vain kierteet vääntänyt auki ihan käsin. sen jälkeen koristellut sivut ja tehnyt tuolla vempaimella siihen uudet reiät. vanha kierre menee takaisin mikäli ei kovasti uusia sivuja laita jolloin kirjan koko kasvaa ja tarvitaan isommat kierteet. samalla vempaimella painetaan kierteet kiinni.
kierteiden kiinni painaminen onnistuu ihan kyllä käsinkin koneen puutteessa mutta samankokoisia reikiä ei taida saada aikaa, voihan ne toki suurin piirtein samoihin kohtiin tehdä ihan muullakin rei'ittäjällä.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon, paljon onnea tästä iloisesta tapahtumasta!! :)