tiistaina, tammikuuta 20, 2009

Satumainen talvi

Olen ostanut sukset! Olen hiihtänyt äitin miehen vanhoilla suksilla ja viimein oli aika ostaa omat. Sunnuntaina kävimme sukset testaamassa, mutta voiteet oli ihan väärät. Kävikin niin että loppu matkan päätin kävellä. Kävimme ostamassa toisen voiteen ja kunnon hiihtosukat. Passaa lähteä jonnekin hiihtolomareissulle.

Illat on menny kivasti takan loimussa istuessa. Kolmen kymmenen asteen pakkaset ovat pakottaneet pitämään tulen takassa, jotta pysyy lämpimänä. Takan hehkuessa on tullut luettua kirjoja ja virkattua huivia. Myös opinnäytetyö on virallisesti aloitettu. Tein itselleni aikataulun ja se näyttää, että kesäkuussa olisi valmistujaiset.

Viime lauantaina vietimme tyttöjen illan. Kävimme porukalla Rossossa syömässä, hohtokeilaamassa ja illan päätteeksi menimme yhden ystävän luo saunomaan. Oli kiva ja rento meininki!

Askartelurintamalla olen alkanut tekemään syntymäpäiväkirjaa johon saan kirjoitettua tärkeät päivät muistiin. Kirjakaupan alesta ostin vihdoin Derwentin watercolor kynät ja Satumainen talvi Tilda kirjan. Ensimmäinen osa joululahjaksi saamaani Suuri käsityölehden tilausta on tullut. Eiköhän tämä käsityövuosi tästä taas lähde käyntiin.

Olen ottanut kuvan joka päivä. Mikähän siinä on, että suurin osa kuvista on ruokia?!

1 kommentti:

Ninnu kirjoitti...

Moi! ÖköMökön blogissa suunnitellaan ensimmäistä vaihtoa joulukuisen arvonnan tiimoilta :)