perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Viikonlopun alku

Viikonloppu alkoikin suunnitelmien muutoksella kun avokin sisko ajoi eilen illalla metsähallituksen puolelle. Tytölle ei onneksi käynyt mitenkään. Menimme tietenkin kaveriksi paikalle ja itselleni tuli eteen tilanne jossa en tiennyt miten toimia. Jos vahinko olisi sattunut omalle siskolleni, olisin tietenkin ensimmäisenä mennyt ja halannut tyttöä ja lohduttanut. Mutta nyt kun en tiennyt miten avokin perheessä käsitellään asioita, olin vähän pihalla itsekin. Omassa perheessäni olen tottunut käsittelemään asioita avoimesti ja meillä kyllä halataan aina kun siltä tuntuu. Vieraampien ihmisten kanssa täytyy näissä asioissa olla varovainen kun ei koskaan tiedä miten toinen suhtautuu asiaan. Toivottavasti kuitenkin jotenkin pystyin auttamaan tilanteessa.

Tämä päivä alkoi hieman paremmin kuin mitä edellinen loppui. Nukuin pitkään ja päätin nauttia kunnolla vapaapäivästä. Katsoin kaksi jaksoa Greyn Anatomiaa ja niiden välissä leivoin ylläriksi avokin lempparia mokkapalaa. Iloinen reaktio avokin tullessa töistä olikin ovelta huudahdus "Mokkapalaa, jee!". Takki päällä sillä piti juosta keittiöön katsomaan oliko hajuaisti oikeassa. :) Tässäpä tämä hyväksi havaittu resepti teillekin.

Mokkaruudut
2 munaa
2 dl sokeria
4 ½dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1½ dl maitoa
1½ dl margariinisulaa
2-3 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe vehnäjauhoihin ja sekoita jauhoseos vuorotellen maidon ja sulan, jäähtyneen rasvan kanssa taikinaan. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Päälle:
½ dl kuumaa kahvia
½ dl kuumaa voisulaa
4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
Leipomisen lomassa maustoin kalafileen valmiiksi toivoen että avokki paistaisi sen ruuaksi päivällä. Kyllähän se paistettiin ja namia oli. Näin kala tehtiin:
Avasin fileen pakkauksesta ja tein fileeseen viiltoja. Ripottelin päälle suolaa, kalamaustetta, basilikaa ja yrttistä pippurimaustetta. Laitoin fileen pussiin ja maustumaan jääkaappiin. Parin tunnin maustumisen jälkeen kala paistettiin pannulla kerman kanssa.
Nyt lähden vielä vilkaisemaan hieman fysiikka ja sitten palkitsen itseni minttusuklaa jäätelöllä ja Täydellisillä naisilla!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa Kaima! Tulin vastavierailulle ja lueskelin blogiasi enemmänkin. Kiva tää on. Ja miksei sitä atc:tä voisi tehdä! Mulle passaa :) Ja nuo mokkapalat on kanssa mun erikoisuus! Toinen versio siitä on "Tuulomaan torttu" tai joki vastaava..