maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Arki on alkanut

Loppiaisena kannettiin kuusi ulos ja riisuttiin koti muistakin joulukoristeista. Samalla sain inspiraation hieman muuttaa ikkunanurkkauksen järjestystä ja vaihdoin verhot valoisampiin paneeliverhoihin. Verhot ovat muuten aikalailla rahin väriset! Olohuone näyttää nyt isommalta ja siistimmältä kun tavarat ovat oikeilla paikoillaan. Ikkunatkin ovat paljon kivemmat kun verhot eivät ole peittämässä niitä.
Kodin valoisuudesta piristyneenä olen leiponut kahtena päivänä! Eilen päätin tehdä pitkästä aikaa muffinsseja ja koska taikinaan menee vain puolet (2 dl) kermasta ja appelsiinimehusta (olen alkanut ostamaan niitä pieniä tetroja kun sitä mehua ei tule muuten juotua) päätin tänään ruokaa valmistellessa tekaista toisen taikinan, johon käytin jo avatut tetrat. Eilen siis tuli lakumuffinsseja ja tänään lisäsin taikinaan vain kaakaojauhetta. Hyvin onnistuivat kummatkin. Pakkaseen viskasin osan että saa herkutella pitemmän aikaa. Nyt avokki tuolla vielä leipoo sämpylöitä kun leipä on lopussa. Taidan mennä tekemään viinimarjamehua kannuun niin saa herkutella iltapalaksi.

Ai niin, ajattelin tilata Euroteamilta käsityönauhoja, joilla voi merkata itse tekemänsä työn. Nyt onkin kamala miettiminen että mitä siihen laittaisi tekstiksi. Siitä tulisi käydä ilmi nimeni Kaisa ja sen pitäisi sointua kivasti yhteen nimeni kanssa. Sen pitäisi myös käydä mihin tahansa käsityöhön eli neulomukseen, virkkaukseen, ompelukseen ja askarteluun. (Merkkien, välimerkkien ja sanavälien enimmäismäärä on 24 kpl molemmilla riveillä, rivejä saa olla kaksi.) Ideoita?

1 kommentti:

ansku kirjoitti...

Heissan, Itkupilli antoi viikon aiheen ilmoittamisaikaa, mutta eihän se haittaa jos kenkä atceetä vaihdellaan muidenkin kanssa. Elikä voitais vaihtaa kaksi korttia aiheesta kenkä. Voisiko aatella että maanantai 15.1. olisi vaihto/lähetyspäivä??
Vastaa vaikka blogiin tai emailiin.
ansku60@gmail.com