tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Pakkaspäivä

Mulla on toppavaatteet äitin luona 200 km päässä. Eikun siis kerrospukeutumista peliin. Ollaan menty alkuviikko omalla autolla töihin ja huomenna pitäis tareta mennä bussilla kun avokki lähtee aikaisin aamulla ajelemaan Ouluun. Huh, palelee jo ajatuskin. Taidan sen kunniaksi nukkua pidempään kun liukuma-aika töissä on yheksään asti.
Yritin sitten oikein leikkiä kotia tänään. Heti töistä tultua aloin tehdä yhtä uutta joululahjaa ja päätimpä yllättää avokin ruualla. Eikun vaan kala maustumaan joululahjanäpertelyn välissä. Kun aika tuli värkkäsin kalan paistopussiin ja uuniin. Perunat kuorin ja laitoin kiehumaan. Ruokaa odotellessa tyhjensin ja täytin tiskikoneen. Sainpa siinä tohinoissa sitten liuotettua käteni vielä hopean puhdistusaineella. Niimpä niin. Aloin siinä tohinoissani puhdistaa kirpparilta ostamaani kynttilänalustaa. Eikun ainetta pumpuliin ja hinkkaamaan. Yhtäkkiä tuli mieleen että kestääköhän tätä ainetta laittaa iholle. No ei ois kärsiny. Varoituksessahan se olisi lukenu. Hirveellä kiireellä siis vessaan pesemään käsiä. (Aivan, puhdistin alustaa keittiössä vaikka sitäkään ei olisi saanu tehä.) Aineen sain ilmeisesti putsattua pois koska kädet eivät punottaneet tai kirvelleet. Mutta kyllä säikähdin! Onneksi tilanne rauhottui kun avokki tuli kotiin ja päästiin syömään.Kotitalouskonsulentti Kaisa Kaakkurivaara palveluksessanne.

Ilta menikin sitten kivasti isän luona synttärikahveilla.

Nyt tuolla olisi Ice Age 2 odottamassa koneessa. Täytyy mennä kun avokki hekottelee jo pelkästään oravan näkemisestä..

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Palaan tuohon edellisen postauksen aiheeseen.Se on vähän niinkuin iltavoileivän kanssa:ei tarvitse,kun katsoa leipää,niin jo tuntuu vyötärössä.Ideat samoin:kun niitä esim. blogeista löytyy,niin johan lähtee oma ideariihi pyörimään ja sitä alkaa suunnitella sitä sun tätä.Ihan ok,mutta kun on pakko tehdä valintoja.Aika ei riitä kaikkeen ja se kun sitten on kurja juttu.Äsken taas kauppareissulla tarttui uusi neulelehtikin völjyyn ja eikun taas uusia ideoita!