torstaina, marraskuuta 02, 2006

Cheddarfish -juustokalaa niin sanotusti

Ensimmäinen yksin vietetty yö tässä kodissa on takana päin. Kyllä sitä vaan äkkiä tottuu, että toinen on seurana kotona. Ei sitä eilen oikein pystynyt keskittymään mihinkään vaikka tekemistä kyllä olisi ollut. Hyvin sain kuitenkin unen ja sain nukkua rauhassa ilman että avokki pyörii niin että peitto lentää. Ihanaa kuitenkin että avokki tulee tänään kotiin.

20 asteen pakkasesta ja toppavaatteiden puuttumisesta huolimatta selvisin töihin ja viikon viimeinen työpäivä suoritettiin ilman mitään ongelmia. Ennen töistä lähtöä sähköpostiin tuli kirjastosta noutoilmoitus Stitch 'n bitch:koukussa -kirjasta. Innoissani siis odotin pääsyä kirjastoon ja kotiin.

Kotiin päästyäni selasin pikaisesti Koukussa läpi ja siellähän se oli! Laukun ohje jota olin odottanut kesästä asti. Täytyy saada äkkiä joululahjat valmiiksi jotta saa vihdoin tehdä himotun laukun itselle. Kirjassa oli myös muita kivoja ohjeita. Täytyy miettiä kirjan hankkimista itselle.

Olin niin iloinen kirjasta ja avokin kotiin tulemisesta että, kaivoin keittiön kaapeista tarvikkeet mokkapalaan ja eikun toimeksi! Sitten tein vielä ruuan valmiiksi avokkia odottaessa.

Nyt on saunottu ja edessä on torstain ohjelmailta. Lähdempä siis Everwoodiin ja sen jälkeen Tohtori Housen vastaanotolle.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tällä kertaa ei onni suosinut Sinua blogini arvonnassa,mutta kiitos käynneistä ja korusta vielä.Pakkasta on meilläkin jo ja paljon lunta.-Hyvää pyhäinpäivää.