sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Muumeja ja TM-testivoittaja

Tässä siis kooste loppu viikon tapahtumista.
Tosrtaina käytiin tyhjentämässä Prismaa -10%-lipun kanssa. Saimme vihdoin Muumipussilakanat!

Perjantaina kotiin kannettiin minulle uusi pyörä! On muuten TM-testivoittaja. Ensimmäisen yön uusi tulokas sai viettää eteisessä, koska raukalla ei ollut mukana lukkoa. Lauantaina sellainen kuitenkin löytyi ja pyörä pääsi omalle paikalleen ulos.


Lauantai meni itseasiassa vain löhötessä vaikka olisi pitänyt siivota. Mutta kuka sitä nyt vapaapäivää uhraa siivoamiseen kun päivän voi käyttää muuhunkin. Siis katsoimme Karhuveljeni Koda 2 leffan aamun avaukseksi.

Hmm.. joo. Tänään sain taas jatkettua yhtä joululahjaa. Siis itse asiassa aloitinkin sen eilen ja jatkoin tänään ja jatkoinkin vielä enemmän mitä piti kun sain jäädä rauhassa kotiin avokin mennessä salille. Olipa ihanaa väkertää rauhassa.
Illalla käytiin katsastamassa pikkusiskopuolen 7-vuotisjuhlat. Kyllä oli tyttö juhlinu ja saanu ihania rinsessalahjoja.
Se isoin (iältään keskimmäinen) meistä siskoksista onkin onkinut koko viikonlopun. Tämä tuli mieleen siitä kun muistelin kuinka kuulin isän äänessä ylpeyttä kun hän kertoi että tytöllä oli ollut ihan kumisaappaat jalassa. (Meidän Himpura ei ole ollut niitä ulkoihmisiä.) Terveisiä siis Himpuralle, kalat ovat kuulemma olleet hyviä!

Kerrottakoon vielä loppuun, että Jouluyllätysvaihdon parit on jaettu. Minun tonttuni on jo ottanut minuun yhteyttä ja minä häneen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Pilkaatko minua? :(
Hihi, kerranki isi ollu sitten ylpeä minusta! :D ja minä oon oikeasti kova ulkoilemaan. Kävin tänäänki ampumaraalla ja olin nätisti koko ajan.