Hääkuvia ollaan selattu moneen kertaan ja kiitoskortit odottavat kirjekuoria postitukseen. Potrettikuvista ei olla vieläkään osattu päättää mitä teetetään.
Eilen kävin hakemassa uuden ajokorttini joten nyt voin virallisesti todistaa olevani uusi minä. :)
Herra on tehnyt pihalla jo kesää. Ei malta odottaa, että lumi sulaa auringon tahtiin vaan haluaa vähän avittaa. Metsän ja pihan rajaan on kaivanut ojan, jotta lumi sulaisi sinne eikä pihaan. Terassin ja kiveyksen on luonut lumesta myös. Se olikin kova homma nimittäin juuri kun oli alkamassa työhön niin lumet rätisi katolta sellaisella paineella, että rikkoivat terassin kaiteen.
Minä olen stressannut opinäytetyön kanssa. Töistä sain onneksi tämän päivän vapaaksi opiskeluun. Pääsiäiseen mennessä työn pitäisi olla valmis, jotta pääsee asiakastestaukseen. Pitäisi vaan pitää asiat yksinkertaisina eikä lähteä tavoittelemaan kuuta taivaalta. Onneksi työ on aikataulussa ja ensi viikolla pidän vielä yhden opiskelupäivän töistä. Kyllä minusta vielä insinööri tulee! Pakko tulla, sillä olen jo suunnitellut tarjoilut juhliin.
Ainiin, hiihtolomalla käytiin lomailemassa Vuokatissa.
1 kommentti:
Tsemppiä lopputyön tekemiseen! Se on kova urakka mutta kyllä siitä selviää, varsinkin jos osaa luoda sisällysluettelon tietsikan automaattiohjelmaa käyttäen :)
Siis juhlat tiedossa? Terveisin Kummitätsy
Lähetä kommentti