keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2011

Jo joutui armas aika

Niin se vaan aika rientää ja on koittanut jo kesäkuu. Viikonloppuna olimme minun lapsuusmaisemissa kun kävimme lapsuuden naapurini ylioppilasjuhlissa. Juhlimassa olimme ihan tyttöporukalla Kaarinan, äitini ja siskoni kanssa. Kaarina oli ihana mummolta saamassaan rimpsu-kukkamekossaan.

Viikonlopun ”lomailimme” siis äitini luona. Tai minä ja Kaarina lomailtiin, mies ei malttanut pysyä aloillaan vaan huhki ensin päivän puusavotassa ja sitten pari päivää terassin kimpussa.

Kotiin huruteltiin tällä kertaa Posion kautta. Minulla himotti päästä Pentikin kesämyymälään, josta löytyikin Kaarinalle lautanen ja pussilakana. Kesäfiiliksissä oltiin hienon sään ansiosta. Kaarinan ensimmäinen pikku lomanen. Hienosti meni reissu vaikka etukäteen jännäsinkin. Lomasen aikana kotiin oli tullut kesä. Nurmi oli taas singahtanut pitkäksi, hernepuut vihersivät, kukat kukkivat ja ruusuun oli tullut lehdet. Kesä tuli vauhdilla ja pari-kolme viikkoa aikaisemmin kuin yleensä. Kukkapenkin tekoon tulee kiire jos meinaa saada kukat siirrettyä ilman vahinkoja. Pihasuunnitelma on valmiina päässä ja äitin mieheltä tilasin kukkapenkkiin honkareunukset. Miehen kotoa saadaan pihasyreeni ja Kaarina sai lahjaksi kolme omenapuuta. Takapiha on ihana! Nurmi kasvaa nyt tosi hyvin eikä jää vesi lillumaan. Autioltahan tuo vielä näyttää mutta jospa viikonlopun jälkeen tilanne on toinen.

1 kommentti:

Anski kirjoitti...

Ihanan vehreälle kyllä näyttää :) Tosi nopeasti kyllä se vihreys sitten tulikin. Ihan muutamassa päivässä. Olin suunnitellut ottavani enemmänkin kevätkuvia, mutta hetkessä huomasinkin sen olevan liian myöhäistä :)