sunnuntaina, kesäkuuta 28, 2009

Kesäpuuhia puutarhassa

Valmistujaiset on juhlittu. Juhlavieraita oli odottamassa paljon herkkuja, jotka tekivät kauppansa hyvin. Tarjolla oli kanasalaattia, vihersalaattia, poropiirakkaa, coctail-piirakoita. Makeaa puolta edustivat kaurapitsikeksit, lusikkaleivät, suklaamuffnssit, ananas-kookosmuffinssit ja suklaatäytekakku. Itse olen tyytyväinen erityisesti hedelmätäytekakkuun, johon käytin ensimmäistä kertaa marsipaania.
Lahjaksi mm. saniaisia, riippahernepuun ja rahaa, jotka olivat tarkoitettu puutarhaan. Siispä ostamaan muutama riippahernepuu lisää. Nyt etupihalla on ihana riippapuukuja.
Herran projekti sai tänä viikonloppuna väistyä toisen projektin tieltä. Meidän pihan perälle nimittäin nousi eilen tällainen. Riippapuukujan ja ladon lisäksi puutarhaan ilmestyi viikonloppuna myös uusi iiiiso kukkapenkki. Kiitos vaan talkoolaisille! Vuoroin vieraissa. ;)

Kesän lämmöstä on nautittu myös napapiirin korkeudella. 25 astetta on ollut keskilämpötila jo viikon ajan. Loman alkuun on vielä viikko. Viimeistään silloin ilma viilenee.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä näyttää jo nyt hienolta - varsinkin tuo rakoliiteri... Muistahan laskea vettä uusille puille ja jutella niille kaikenlaista. Mummuni aina sanoi, että kaikille kasveille pitää jutella, jotta ne kasvavat ja viihtyvät! Lämpimin terveisin kummitätsy

Anonyymi kirjoitti...

kiitos kun nopeasti kommentoit lomakkeen sekaannusta - nyt valinnat toimivat kunnolla ;D

(kiitos myös vastauksesta - katsotaan mitä kaikkea kivaa uutta ideaa tulee...)