maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Terveellisempi ruokavalio

Uuden vuoden alkaessa on kiva myös aloittaa elämässä jotain uutta. Nimittäin terveellisemmin syöminen. En sano että terveellinen syöminen, koska en jaksa tarkkailla syömisiäni hirmu tarkasti, mutta parannus se on tämäkin.

Päätimme Matin kanssa, että yritämme edes syödä vähän terveellisemmin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että syömme päivän aikana tasaisin väliajoin ja yritämme valita ruuista kevyet tai muuten terveellisemmät vaihtoehdot.

Aamupala (klo 7) siis syödään kotona (ennen söimme sen töissä aamukahvilla) ja se sisältää joko marjoja/hedelmiä ja jukurttia tai ruisleipää. Töissä aamukahvilla (klo 9) syömme joko hedelmän tai leivän. Lounaalla (klo 11-12) edellisen päivän päivällistä, leipää ja hedelmiä/vihanneksia. Päiväkahvilla (klo 14) taas hedelmää tai leipää. Päivällisellä (klo 16-17) yritämme lisätä salaatin ja vihanneksien syöntiä. Iltakahvilla (klo 19) saa ottaa pullaa jos haluaa. Iltapalalla (klo 22) hedelmiä, jukurttia ja leipää. Maito on vaihdettu kevyt maidosta rasvattomaan.

Kaiken tämän ylläpitämisen avuksi hahmottelin meille neljän viikon ruokalistan (Kurun kunnan ruokalistaa apuna käyttäen). Näin säästymme ainaiselta miettimiseltä, mitä ihmettä syödään minäkin päivänä. Tänään otettiin testiin ruokalista 1 ja olipa se vaan helppoa kaupassa vaan latoa ruuat kärryihin ilman miettimistä!

maanantaina lasagne ja salaatti
tiistaina kalapuikot, muusi ja pikkuporkkanat
keskiviikkona broilerpyörykät, riisi, kastike, mustaherukkahillo, salaatti
torstaina jauhelihakeittoja sämpylä
perjantaina kinkkukiusaus ja salaatti

Haluan tähdentää että tämä ei ole siis mikään tarkka terveysintoilu ruokavalio vaan ihan normaali kotiruokalista. Pääasia olisi että ruokaa tulisi nautittua tasaisesti päivän aikana ja että hedelmiä ja marjoja tulisi syötyä enemmän.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tuollainen syömisen järkeistäminen tekisi tällekkin pariskunnalle hyvää! Me ollaan kans hedelmien syöntiä lisätty, eikä se ole edes vaikeeta. Kun viitsii vaan laittaa vaikka pilkottuina kulhoon, niin hetkessä ne tulee syötyä :) Laitoin sulle sähköpostia siitä leimakuvavaihdosta :)