perjantaina, syyskuuta 14, 2007

Syystunnelmia (ja joulun odotusta)

Jo viikon olen kerännyt rohkeutta mennä verikokeeseen. Yhtenä yönä näin jopa painajaista tapahtumasta. En ymmärrä miten voi jännittää asiaa näin paljon kun itse vielä tietää ettei se satu. Tänään sitten Emla laastarin (ja Matin) turvin päätin hoitaa homman alta pois. Niin, ja eilen tein ostoslistan mitä saan ostaa jos käyn reippaasti kokeessa. :) Emla hoiti hommansa eikä kokeen ottaminen tuntunut missään, mutta kun homma oli ohi niin jo alkoi maailma mustua. Kroppa alkaa liian nopeasti palautumaan hyperventiloinnista ja hups hei. No, en minä pyörtynyt, pääsin ajoissa taas vaaka-asentoon ja kyllä minä sieltä omin jaloin kävelin pois.
Palkinnoksi kävin tosiaan ostamassa kumisaappaat. Limevihreitä HAI saappaita lähdin ostamaan mutta ne olivat ihan kamalat jalassa, joten ostin tavalliset siniset kumpparit. Ostin meille piristykseksi myös uudet pyyhkeet. Luhdan isot kylpy"lakanat" ovat ihania joten sellaiset valittiin taas mukaan, minä valitsin vaaleanpunaisen ja Matti halusi limevihreän.

Kirjastosta kävin hakemassa vähän ideakirjoja syksyksi ja lähestyväksi jouluksi. Ihania ideoita tuli paljon ja aloitin jo kirjaamaan ylös mitä kukainenkin tulee saamaan joululahjaksi. :)

Matille koppasin mukaan vähemmän jouluisemman kirjan...
Tässäpä vielä syystunnelmia meidän pihalta.

Ei kommentteja: