Kun oravalta häntä vietiin

Kävin taas eilen luomenpoistossa. Tällä kertaa olin varautunut matkaan emla-laastarein. Silti jännitti ihan hirveästi. Lavan kohdalla laastari onneksi auttoi, mutta silti tuli kaamea olo. Hikeä pukkasi ja itketti. Lääkärin piti odottaa ennen kuin uskalsi toisen kohdan alaselästä puuduttaa. Onneksi odottikin sillä siellä ei laastari vaikuttanut ollenkaan ja puudutus nipisti kovasti. Itse operaatiot eivät sitten tuntuneet missään ja kävelinkin omin jaloin ulos.
Eilen en saanut käydä suihkussa, mutta koska en pysty nukkumaan likaisilla hiuksilla, joutui Matti hiusten pesuun. Tapahtuma huvitti minua niin paljon että hytkyin naurusta koko ajan. Matti on kyllä hoivannut minua ihanasti!

Alaselän haava on ollut vähän kipeä ja päivällä voikerrellessa Matti tuumasikin että ”veikö ne oravalta hännän?”. Matti nimittäin sanoo minua oravaksi kun kuulemma hamstraan aina kaikkea joka paikkaan. Saatan esimerkiksi jättää karkkia itselle säästöön myöhemmäksi ja Matti sitten käy ne syömässä.

Päivällä Matilla kivisti päätä ja kehoitin häntä ottamaan viisisatasen panadolin. Vastaus kuului: "No en varmasti ota! Sitten vasta ku näkö lähtee."
Että näin meillä.

Onneksi käytiin viikonloppuna kuvailemassa ruskan värejä. Myrsky puhaltaa täällä siihen malliin että enää ei ole puissa mitä kuvailla! Kunnon syysilma.