torstaina, helmikuuta 22, 2007

Päivä venähti pitkäksi

Tänään on kyllä tapahtunut koko alkuviikon edestä. Töissä oli aika helppo päivä ja meninkin sitten muiden kanssa kuuntelemaan opiskelijoille suunnattua vaalipaneelia. Paneelissa oli 7 kansanedustaja ehdokasta vastailemassa opiskelijoiden kysymyksiin. Tunnin ehdin heitä kuunnella ja päätin etten ainakaan heistä ketään äänestä. Osa luki vastaukset suoraan paperista eli olivat ilmeisesti saaneet kysymykset etukäteen, mutta kunnollista valmistautumista ei Rovaniemellä asuville opiskelijoille tärkeisiin asioihin ollut.
Töistä suuntasin kaupungille jossa ehdin käydä pikapikaa ennen kouluun menoa. Löysinkin aivan ihania juttuja mutta niistä sitten enemmän ensi viikolla.
Koulussa kävin istumassa pari tuntia, jonka jälkeen menimme avokin kanssa Fransmanniin syömään. Meillä on tapana käydä syömässä joka kuukauden 22. päivä ensitapaamisemme kunniaksi. Voi nami taas niitä ruokia.
Kirjastoon piti käydä palauttamassa kirjoja ja siskolle piti hakea englannin kielisiä romaaneja, joista saa sitten itse valita minkä haluaa lukea koulun englannin kurssilla.
Prismaan ajettiin vielä Osta pois-tarjousten perässä. Lankaahan sieltä taas lähti mukaan. Novitan Kolibri lanka oli 1,50 per kerä. Nyt vaan jäin miettimään että pitääkö sitä hakea lisää… Niin! Ja totta kai Prismassa oli jo kannettu pääsiäiskarkit esille! Heti alkoi pursuta ideoita mitä tämän vuotiseen kevätkoriin* tulee.
Oltiin siis vasta seitsemältä kotona!
Avokille lupasin lähteä ulkoilemaan pakkasesta huolimatta, mutta blogit halusin kahlata ensin läpi. Odotellessa avokki luki tänään tullutta Taika-lehteä. Aikoi kuulemma askarrella mulle tipun…

*Tuosta kevätkorista vielä. Minä en ruukaa lähetellä pääsiäiskortteja vaan kevättervehdyksiä. Yleensä lähetän lähimmille ystäville ja sukulaisille kortit, mutta nyt kyllä sain yhden idean että jotain muutakin voisi tänä keväänä lähteä matkaan.
Porukoille olen kasannut pääsiäis"korit". Viime vuonna tervehdyksessä oli kynttilöitä, koristeltu tikkurasia, servettejä, itse tehtyjä muffinsseja ja erilaisia karkkeja. Mitä kaikkea sitä keksiikään tänä vuonna…

2 kommenttia:

Kaiza kirjoitti...

heips! kiinnostaa vaan tietää, että missä ja miten tapasitte avokkisi kanssa? ja kuinka kauan aikaa sitten.. kun tuosta ravintolaperinteestä kerroit.. :) se on minusta vaan aina mukava kuulla tarina, että miten kukin pariskunta on tavannut.. =)

Kaiza kirjoitti...

niin ja piti vielä sanoa, että kiva blogi sulla on! mukava lueskella :)