sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006

Uusia tilanteita

Uusi tilanne 1: Laktoositon ruokavalio
Minulla on ollut jo kauan laktoosi-intoleranssi. Paljon en ole ruokavaliolle kiinnittänyt huomiota. Kotona on tietenkin ruuat tehty hyla- ja into-tuotteilla, mutta jäätelöä ja suklaata olen syönyt ilman miettimistä.
Maha on nyt sitten alkanut reistailemaan. Ruuan jälkeen se on mennyt aina kipeäksi. Yhtenä aamuna minulla oli töissä luppoaikaa ja aloin etsiä netistä tietoa mikä mahaani voisi vaivata. Kohtalo oli sama kuin lääkärikirjaa lukiessa eli löysin itselleni kaikkia muitakin vaivoja. Lopulta sain itselleni diagnoosin –keliakia. Onneksi äitini muistutti minua laktoosi-intoleranssista ja kehotti minua siirtymään kokonaan laktoosittomaan ruokavalioon ennen kuin alan hermoilemaan mistään keliakiasta.
Nyt on viikko laktoositonta ruokavaliota kokeiltu ja maha ei ole enää ollut kipeä. Hyvä näin. Suklaata ei siis enää paljoa syödä. Mieluummin ilman suklaata kuin ilman viljaa. Onneksi lemppari joulusuklaa on maidoton ja sehän on tietysti After Eight.

Uusi tilanne 2: Porukoiden esittely

Tutustutimme minun ja avokkini porukat toisiinsa. Oli kivaa huomata, että porukat tulivat hyvin juttuun ja sitä juttua kyllä riitti.

Uusi tilanne 3: Vielä on kesää jäljellä...

On 26. marraskuuta ja meillä on taas syksy. Vesisateet ja lämmin sää ovat täältä Rovaniemeltä sulattaneet kaiken lumen pois. Vihreä ruoho paistaa pihalla. Olisiko nyt aika pitää syksyllä pitämättömät haravointitalkoot!?
Sallassa sentään oli vielä lunta joten pieni toivo on, että jouluaattona nähdään sentään lunta. Kyllä tämä muuten aika toivotonta on…

Uusi tilanne tulee eteen myös tiistaina tai keskiviikkona kun osallistun käsityötapaamiseen!

3 kommenttia:

piua kirjoitti...

Hei!
Minäkin olen tulossa keskiviikkona, ainakin jos luennot sen sallivat. Piti kysymäni että onkos nyt ollut jotain puhetta tiistai-illan tapamisesta myös? En ole sellaisesta kuullutkaan. No ehkä se muoriska laittaa mailia vielä asiasta.

piua

Anonyymi kirjoitti...

No ei sulla mikää keliaki, et sinä leipää söis jos ois. :D
Salla onki paras paikka.

Anonyymi kirjoitti...

Hei se olin minä joka laitoin tuon! Himpura siis. :)