maanantaina, tammikuuta 16, 2012

Viheliäinen vaakamaisuus

Olen horoskoopiltani vaaka. Päätöksen teossa olen viheliäisen vaakamainen. En siis osaa päättää oikeastaan mitään. No tietysti joskus mutta yleensä jahkaan ja jahkaan asioiden kanssa. Tämä haittaa erityisesti käsitöiden tekoa ja askartelua. Haluaisin tehdä vaikka mitä ja mulla on vaikka mitä ihania ideoita päässä, mutta sitten kun pääsen toteutusvaiheeseen niin olenkin keksinyt paaaljon hienomman idean. Sitten kun alan juttuja toteuttamaan niin eihän ne näytäkään yhtä hyvältä kuin olin päässäni ajatellut. Monet työt jäävätkin toteuttamatta loppuun saakka.

No nyt sitten olen vihdoin saanut päätettyä jotain!

Minä haluan teettää digikuvat paperille koska tykkään valokuva-albumeista. Onhan ne paljon kivempia kuin että selais kuvia koneella. Kaarinan synnyttä haluan albumilta jotain vähän enemmän. Skräppäämään en kaikkia kuvia jaksa alkaa ja muitakin muistoja olisi kiva albumiin tallentaa. Netin syövereistä (Pinterest!) löytyy vaikka mitä ideoita ja voi miten ihania juttuja päässään saa kehitettyäkään. Noh, Kaarina on 1 v 2 kk eikä mitään albumia ole vielä tehty kun en osaa päättää. Nyt viimein sain päätöksen tehtyä -palaan suunnitelmaan A (olin menossa jo varmaan K:ssa). Olen ostanu Citymarketista valokuva-albumin jossa on 10"x12" sivutaskuja eli 3 kuvaa vaakaan ja 2 pystyyn. Teen albumista sellaisen että laitan taskuihin kuvia ja joihinkin voi pikkuisen skräpätäkin. Mallia sellaiseen albumiin löysin täältä. Lisäksi kansioon voi lisätä muitakin taskuja. Mulla on A4:a, keräilykorttikokoa ja sellaisia mihin menee 4 pystykuvaa. Ekan satsin kuviakin jo tilasin. Muokkasin kuvat 10x15 cm kokoon että koko tasku täyttyy. Nyt siis saan yhteen albumiin valokuvia, skräppäystä ja muitakin muistoja!

Ja päätös nro 2!! Päätin millaisen kalenterin teen itselle täksi vuodeksi ja toteutinkin sen jo!! Kokoa noin A5, kalenteriosuus Kuusamon apteekista saadusta kalenterista, skräppipapereita, dymoa ja kaksipuolesta teippiä - siitä syntyi tämä: Idea tähän tuli Päivin mahtavista kalentereista ja tekotapakin sama.

Ette arvaa miten mahtava fiilis mulla on! :D

3 kommenttia:

Lettu kirjoitti...

Ihana-ihana :)

Langanpiilottaja kirjoitti...

Ihana!!!
Mulla on vielä hakematta meidän apteekista vastaava kalenteri, mutta koskaan ei ole käynyt mielessäkään tuunata sitä noin ihanaksi!

henna (vaaleansininen pantteri) kirjoitti...

Voi, mää oon ihan samanlainen haaveilija! Mulla on aina hirveesti ideoita, mutta harvoja saan toteutettua - enkä usein ite oo niihin tyytyväinenkään valmiina :D Valokuva-albumitki on ollu kesken pari vuotta, kuvat on tilattuna siihen ajankohtaan asti, mutten oo saanu niitä sivuille...