Arjen suuria tunteita

Kolme viikkoa töitä takana. Nyt jo alkaa pikkuhiljaa tottumaan aamuherätyksiin, työmatkaan, työpaikkaan ja työtehtäviin. Vieläkään eroon Kaarinasta ei ole tottunut, mutta se helpottaa kun tietää että tyttö saa olla isänsä kanssa kotona. Ensimmäisenä työpäivänä ikävä oli niin kova että itku tuli kotiin päästessä.

Kaarina sairastaa ensimmäistä kovaa flunssaansa. Tytöllä oli niin huono olo, että ei halunnut enää tissiä. Niimpä päätin lopettaa imettämisen kokonaan. Onhan tytöllä jo ikääkin 9 kuukautta enkä minä kestäisi toista samanlaista vieroitusta. Viikko on vierähtänyt ihan hyvin ja tyttö näyttää tottuneen siihen ettei tissiä enää saa. Korvike vaan ei maistu joten ollaan annettu tytölle korvikkeeseen tehtyä puuroa ja välipalaksi (vauva)jugurttia. Myöskin aikuisten jugurttia ollaan alettu maistattamaan.

Imetyksen lopettaminen otti minulla koville. En olisi uskonut miten tunteikas asia tämäkin on. Onneksi pikku hiljaa olo helpottaa minullakin. Kovasti olen yrittänyt antaa tytölle läheisyyttä muuten. Ja kovasti yritän miettiä kaikkia positiivia asioita imetyksen lopettamisesta. Kuten; voi pitää taas normaalia yöpaitaa, saa ostaa uudet rintaliivit, saa ostaa uudet silmälasit, ei haittaa vaikka kipeänä ottaa lääkettä, saa syödä mitä haluaa... (Vinkkaa jos keksit lisää!)

Viime torstaina oli jännittävä päivä kun meillä alkoi muskari! Kaarina oli ihmeissään muista lapsista. Leikit ja laulut vaan meinasivat olla liian pliisuja meidän tytölle mutta kyllä siinä parin kappaleen aikana Kaarinakin alkoi hytkymään.
Torstaina minulla jatkui Peukku. Oli kiva palata takaisin omaan ryhmään omien kavereiden joukkoon. Aloimme työstämään "pesuvillaa". Minulla on tarkoitus ommella siitä iso lippis talveksi.