Vuosi kotoilua

Tässä kuussa tuli vuosi täyteen kotona oleilua. Viime vuoden elokuussa minulla loppui työt edellisessä työpaikassa. Hengailin pari kuukautta työttömänä ennen kuin äitiysloma alkoi lokakuussa. Sitten syntyi pieni Kaarina.

Aika on mennyt hurjan nopeasti. Kaarina on kohta 9 kuukautta ja minun vanhempainvapaani loppuu. Mies jää viettämään isäkuukautta ja minun on aika mennä töihin.

Pari viikkoa olen oikein kunnolla fiilistellyt kotona Kaarinan kanssa olosta. Ollaan mähitty aamuisin sängyssä, ollaan kutiteltu ja kikateltu. Ollaan syöty aamupala rauhassa. Ollaan käyty puistossa keinumassa ja ulkoilemassa. Ollaan luettu kirjoja ja leikitty uusilla leluilla.

Kaarinan syntyessä ajattelin vielä, että tottakai menen töihin kun äitiysloma loppuu. Ja tottakai Kaarina menee sitten hoitoon. Nyt töihin lähtö on todella haikeaa. Pitäisi muka olla niin monta tuntia erossa Kaarinasta. Hoitoon en todellakaan ole vielä tyttöä päästämässä. Onneksi mies jää aluksi kotiin ja sitten täytyy puhutella isovanhempia (ja kummitätiä...), että saadaan hoitoon lähtöä venyttää niin pitkään kuin mahdollista. Niin sitä ihminen muuttuu elämäntilanteiden mukaan.

Kuuntelin eräänä iltana kun mies leikki Kaarinan kanssa: ”Veetään nuottaa, saahaan kallaa, syyään piirakkaa, juuaan kalijaa...”
Mitäköhän nuo kaksi täällä kahdestaan vielä keksivätkään...