sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2011

Mansikka-aika

Heinäkuussa meillä syödään perinteisesti mansikkakakkua. Mies siis toivoo aina synttäreilleen mansikkakakun. Minä saan vapaat kädet kakun toteutukseen kunhan siinä on mansikkaa. Tälläkin kertaa kakun välissä oli hyväksi havaittua vaniljavaahto-tuorejuustomousse. Niin, ja paljon mansikoita.

Muutenpa täällä on menty ihan perussetillä. Kesä(loma)reissuunkaan ei olla lähdetty kun mies ei ole lomalla. Kotosalla siis oleskellaan. Tätä kuvaa ottaessa mies sanoi, että on ihan kesälomafiilis. Kuulemma oli samanlainen olo kuin joskus kahdestaan lomareissulla ollessa. Nyt vaan oltiin ihan kotinurkilla ja mukana oli pikkuinen kikattava tyttö. Mikäs sen parempaa!

Ollaan käyty Kaarinan kanssa keinumassa leikkipuistossa. Tyttö on ihan topakkana kun saa omassa keinussa keinua. Tänään keinuttiin koko perheen voimin keinulaudalla. Sekös pisti tytön nauramaan ääneen. Kokeiltiin myös vähän hiekkalaatikon hiekkaa ja kotipihan nurmikkoa. Niistä ei kuitenkaan välitetty.

2 kommenttia:

säde kirjoitti...

Kyselenpä, että miten tuo vaniljavaahto-tuorejuustomousse siis tehdään? eli onko olemassa joku tällainen vaniljavaahto? ja sitten tuorejuustoon sekoitetaan? ja vatkataanko tms? (en leivo ku HARVOIN, sen siis huomaa ja siks kyselen ehkä "tyhmiä" ;) ) ja ootko soseuttanut mansikoita siihen mukaan kans? tää meinaan kuulosti ja näytti hyvältä, et jos vaikka kokeilis itekin.. :P

Kaisuliina kirjoitti...

Vaniljavaahdolla tarkoitin kaupan valmista vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Olipa huono sana minulla. Sori.

Kakun täytteeseen vatkataan ensin vaniljakastike (mulla oli se 3 desin laktoositon purkki), siihen sekoitetaan maustamaton tuorejuusto ja 5 dl mansikoita. Maustetaan sokerilla. Hyydytetään 5 liivatteella.