sunnuntaina, toukokuuta 10, 2009

Äitienpäivä terveiset!

Opinnäytetyö on jätetty arviointiin! Perjantaina sain rutistettua viimeiset muotoilut raporttiin ja palautin työn arviointia varten. Nyt vain sitten odotellaan kansitus lupaa. Toivon mukaan valmistujaisia vietetään sitten juhannuksena. Suunnitelmat tarjoiluihin on jo valmiina ja äitin luona katsoin mitä astioita voin lainata.

Äitienpäiväksi halusin antaa äitille ja anopille lahjaksi leipomuksia ja torstaina syntyikin iso kasa muffinsseja. Pikkuruiset muffinssit on tehty Ruotsista ostettuihin vuokiin. Niistä tuli hauskoja!

Viikonloppu ollaan tosiaan oltu äitiä moikkaamassa. Meillä on motto että äitienpäivä on joka päivä. Tämän vuoksi emme juhlineet tänään vaan jo eilen. Kävimme porukalla äitin toiveesta Kuusamossa rakennusmessuilla ja tuli siinä sivussa vähän kauppojakin kierreltyä. Lahjaksi äiti sai siis leipomuksia -muffinsseja ja täytekakun. Kotimatkalla kävimme moikkaamassa toista mummiani ja Anoppilassa käytiin myös.

Piha on sulanut kokonaan ja Herra on jo haravoinut melkein koko pihan. Minä keskityn lähinnä kasvien tarkkailuun. Kukkapenkkiin roudasin äsken ison kasan kiviä. Yritin jakaa penkkiä sektoreihin. Vesialtaan aion piilottaa kivien alle ja laittaa pumpun vain pulppuamaan vettä kivien päälle. Kasvimaapenkin paikan kävin merkkaamassa kepeillä mansikkamaan taakse. Enpä olisi voinut arvatakaan miten vihreät peukalot minulla onkaan.

Äitienpäivän lisäksi on muitakin juhlia. Tänään menemme vielä erään pikku-herran 2-vuotis synttäreille ja Tuomille matkasi paketti alkuviikosta. Lahjaksi Tuomille ompelin Tilda-kassin, johon ihastuin niin paljon, että haluan ommella samanlaisen itsellekin. Kuvassa kassi poseeraan joululahjaksi saamani hyllyn kanssa. Tämä kokonaisuus on meillä eteisessä näkyvillä heti kun ulko-ovesta astuu sisään. Kokonaisuus kaipaa vielä lattialle punaisen penkin. Penkki on jo valmiina ja nythän minulla on aikaa maalata se!

2 kommenttia:

Tuomi kirjoitti...

Kassi on kyllä ihana ja on saanu osakseen ihailua keikkuessaan mukanani. Onpa kysyttykin mistä niitä saa ostaa ja sen jälkeen ompelenko minä niitä =)
Olen vastannu en tee ja tämän olen saanu lahjaksi. Kiitos vielä kerran lahja on ihana!!

Tuomie kirjoitti...

Haeppa sydän blogistani =)