sunnuntaina, heinäkuuta 01, 2007

Kiireetön kesäloman alku

Loma on alkanut kiireettömästi. Perjantai-iltana juhlistettiin lomaa kahdella elokuvalla, joiden aikana dipattiin mansikoita, kirsikoita ja vesimeloonia kermavaahdossa. Nam! Eilen siivottiin mökki loma kuntoon. Nyt on aikaa nauttia puhtaasta kodista.

Kiitos kaikille kesätervehdyksistä!

Täytyy kyllä myöntää että jonkinlaista listaa lomatekemisistä on, mutta stressiä en niistä aio ottaa.
Osa perinteisistä kesäpuuhasteluista on täällä tehty jo ennen lomaa –markkinoilla on käyty ja uutuus jätskitötterö ehditty maistaa. Uusia perunoita, voita, mansikoita ja makkaroita on nautittu, mutta ne ovatkin juuri sellaisia kesäperinneruokia, joita on pakko saada heti kun niitä on tarjolla. Tivolissa käytiin pyörähtämässä heti ensimmäisenä päivänä. Laitteissa ei kylläkään käyty mutta meno pitää käydä aina tsekkaamassa ja ostinhan minä tötterön sieltä! Yleensä tivoliin mennään juhannusyönä, mutta tämä juhannus satuttiin olemaan maalla. Juhannuksena tuli vastottuakin, mutta valitettavasti ötököistä oli murhetta.
Onneksi loma on vasta alussa ja on aikaa nuuhkia kesän tuoksuja, lekotella laiturilla ja kerätä marjat pakkaseen talven varalle. Marjacoctailit ja mehu keskellä talvea ovat ihania kesäfiilistelyyn. Taitaa olla se talviturkkikin heittämättä…

Ihania kesätoivotuksia ja runoja olitte laittaneet! Ne saivat minut ihanasti kesä ja loma fiilikseen!

Ja sitten arvontoihin!
Onnetar suosi Ingridhaa ja Muoriskaa! Onnea! Molempien osoitteet minulla onkin, joten nyt vain jännittävää odottamista. Palkinnot lähtevät matkaan loppuviikosta.

1 kommentti:

junipa kirjoitti...

ahh hyvä.. sinua ei ole vielä haastettu ilmeisesti eli... haastan sinut leikkiin. lue blogistani mihin. :)