keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki...

Jopas on ollut lomalla alku. Nii, ja otsikolla en tarkoita hiihtomaastoa.
Maanantaina oli tarkoitus shoppailla ihan kunnolla ja minullakin oli oikein ostoslista tehtynä. Noh, Himpuralla alkoi olemaan vähän kuumetta mutta lääkkeiden avulla halusi lähteä kaupunkiin. Minulla oli vatsa ja alaselkä niin kipeät että muutama lääkekään ei auttanut vaan lopulta meinasin pyörtyä apteekkiin. Tunnin reissuksi jäi siis shoppailu eikä mukaan ehtinyt tarttua mitään. Illalla olo parani sekä minulla että siskolla ja taas askarreltiin.
Eilen oli tarkoitus uusia kaupunkireissu mutta jo aamulla siskolla oli kuumetta. Mulla ja siskon poikakaverilla oli kuitenkin asioita kaupungille joten tehtiin sitten kahdestaan 20 minuutin tehokierros. Iltapäivällä oli mulla ja siskolla ajat kampaajalle. Sisko oli odottanut sitä niin kauan että halusi lähteä vaikka olikin vähän kuumetta. Nyt on siis kummallakin uusi look. Lomalaiset lähtivät kampaajan jälkeen ajelemaan kotiin että sisko pääsi omaan sänkyyn sairastamaan.
Illalla tuntui olo tosi tyhjältä kun kahdestaan täällä istuskeltiin Matin kanssa. Äkkiä siihen tottuu että on enemmän porukkaa paikalla. Käytiin sitten illalla ulkoilemassa ja saunottiin.
Tänään ajattelin askarrella paljon kortteja! :D Ritvan kanssa ollaan sovittu kolmen kortin vaihdosta, Hiekkaoliivin atc11 kortit teen myös ja päässä on myös muita ideoita joten tekaisen nekin nyt samalla pois. Niin, ja ATCards foorumilla sovin jo ensimmäisestä vaihdosta. Huih, vähän jänskättää mutta ihanaa saada kortteja muualtakin maailmasta. Kokeilkaa ihmiset!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Harmillista että shoppailut meni pieleen. Lähettää jotain kivaa pientä lohdutukseksi, vaikka ne ei korvaakkaan kivaa shoppailupäivää siskon kanssa.

Ja ehkä paljastan jotain itsestäni.

T: Salainen Askarteluystäväsi