sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

Löhöilyä.

Perjantaina oli pitkästä aikaa kunnolla koulua. Ihme kyllä aihe oli mielenkiintoinen ja opettaja mukava. Tunnilla oli mukava istua ja värkkäillä koodin kanssa. Vielä mukavampaa olikin sitten päästä suoraan sanomaan kun tuli koulusta. (Ei, meillä ei ole omituiset saunomisajat vaan kouluaikani ovat normaalista poikkeavat.) Ennen saunaa avokki oli tehnyt korvapuustitaikinan kohoamaan ja pyöräytti pullat sitten saunan jälkeen. (Kyllä, avokin leipomisajat ovat oudot.)

Lauantaina löhöttiin pitkään sängyssä ja vain nautittiin kun ei ollut kiirettä minnekään. Päivällä tehtiin kauppakierros CM:ssä ja Prismassa. Avokki halusi piristää minua ja osti meille päiväpeiton jota olen unelmoinut jo kauan. Tulipa makkarista heti toisen näköinen kun vaihdettiin päiväpeitto ja tyynyt. Tyynyt minulla onkin ollut jo yli vuoden mutta ne ovat odottaneet kaveriksi täydellistä peittoa joka meillä nyt on.
Illalla käytiin viemässä avokin porukoiden varastoon tavaraa, joka ei meille enää mahdu. Sitä ne Ikean reissut teettää. Vasta"lahjaksi" saatiin riisipiirakoita avokille ja herukkamehua minulle. Kotimatkalla koukattiin Makuunin kautta. Karkkipussin lisäksi mukaan oli tarkoitus lähteä Klik!-elokuva, mutta koska sitä ei ollut niin avokki nappasi hyllystä Eight Below - Seikkailu etelänavalla-elokuvan. Sehän on siis Disney elokuva huskeista ja niiden selviämisestä etelänavalla. Ei ehkä heti tulisi mieleen katsoa sellaista elokuvaa mutta ymmärsin asian kun avokki antoi minulle dvd:n –Pääosassa Paul Walker. Siis lisää piristystä minulle! Kävikin ilmi, että kyllä Disneyn elokuvasta toimintaa ja jännistystä löytyy ihan lauantai-illan tarpeisiinkin. Siinä oli siis muutakin hyvää kuin pääosan esittäjä.

Tämä päivä onkin mennyt taas löhötessä ja askarrellessa. Sain muutaman erilaisen kortin tehtyä ystävänpäiväksi ja muutama idea on vielä päässä odottamassa.
Herkkuruokaa oli taas tänään tarjolla kun avokki kokkasi wikkelää wokkia ja puolukkapuuroa. Nam! Kuvaa en muistanut ottaa, mutta tässä reseptit:
Odottelen edelleen osallistujia satukirja-decoon.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hassua, asuin viime talvena noin sadan kilometrin päässä tuon Eight Below-leffan kuvauspaikalta. Tapahtumapaikasta huolimatta se on kuvatu Kanadassa :-D