perjantaina, joulukuuta 22, 2006

Perjantain myöhäisillan ajatuksia

Mulla alkoi joululoma jo eilen joten tämän päivän käytin lahjojen viimeistelyyn. No nyt ne ovat sitten vihdoin valmiita! Huomenna vaan paketoin ne vielä. Osa saakin jäädä oman kuusen alle.

Jouluruokaa piti käydä vielä tänään ostamassa. Olemme menossa aattona avokin porukoiden luo, jonka jälkeen ajamme äitini luo Sallaan. Eli kotona ei paljoa jouluna olla, mutta kyllähän kinkku, joululimppu ja suolakalaa täytyy olla omassakin kotona! Ja pitäähän sitä välipäivinäkin olla jotain syötävää. Äitini puheista päätellen saadaan kyllä häneltä porkkanalaatikkoa mukaan…

Kävimme juhlistamassa yhtätoista yhdessäolo kuukautta Martinassa. Kyllä herkkulautanen on aina varma valinta! Parkkiaikaa oli syönnin jälkeen vielä jäljellä joten poikkesimme Amarilloon hakemaan ennakkoliput Katri Ylanderin ensi viikon keikalle. Nyt sinne tulee ainakin lähdettyä kun liputkin on jo maksettu.

Jouluun hiljentyminen alkoi kirkossa kauneimpia joululauluja laulaessa. Peruskoulussa ollessa oli jouluisin aina joulujuhla, josta tiesi aina joulun alkaneen. Nyt kun joulujuhlissa käyntiä ei enää ole niin kauneimmat joululaulut –tapahtuma on ikään kuin aikuisten joulujuhla. Ja mikäs siinä, on se mahtava tunne kun kirkon täydeltä kaikaa tutut joululaulut. Tänä vuonna vain jäi harmittamaan kun lemppari Sydämeeni joulun teen –laulua ei ollut lauluvihkossa. Toinen lemppari Ilouutinen –laulu (Tulkaa kaikki nyt laulamaan, on poika syntynyt maailmaan…) oli kyllä vihkossa, mutta sitä ei laulettu. Vihkoissa on nykyisin paljon uusia lauluja, joita ei osaa laulaa ja jotenkin tuntuu, että ne parhaat laulut jäävät kokonaan laulamatta. Mutta täytyy se silti ensi vuonnakin mennä laulamaan! Siitähän tietää joulun alkaneen.
Kirkkokahveille (tosi retroa!) menimme kaveripariskunnan luo. Kylään tuli myös avokin kaveri ja hänen columbialainen kihlattunsa. Näin iltaan saatiin myös kansainvälistä sävyä. Tyttö ei ollut vielä ehtinyt maistamaan anoppilassa kaikkia jouluherkkuja ja siitähän riemu syntyi kun illan emäntä opetti häntä leipomaan joulutorttuja. Niin ja tietysti niitä piti maistella, pipareita unohtamatta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

"Pimeydessä syttyy tähti,se loistaa koko maailmaan".-hyvän joulun toivotus sinne napapiirille.