Tulin siihen tulokseen, että koko ajan pitäisi olla jonkinlainen muistikirja mukana että muistaisi tänne kirjoittaa kaikki oleellisimmat asiat. Aina illalla sängyssä kun tulee mieleen juttuja jotka olisi ollut hauska tänne kirjoittaa..
No joo. Aloitetaan vaikka eilisestä. Huonosti nukuttu yö ja alavatsa kipu antoi minulle syyn jäädä kotiin. Äitiltä olen kuitenkin että kotiin ei saa jäädä lusmuamaan vaan sairaspäivä pitää ansaita jotenkin (jos ei ole ihan vuoteen oma). Eipä siinä sitten muu auttanut kuin aukaista koulutehtävät koneelle auki ja alkaa kirjoittamaan. Eihän sitä kukaan tietenkään olisi saanut tietää vaikka olisin vetänyt lonkkaa koko päivän, mutta minkäs teet kun olen tällainen herranterttu!
No okei, kyllä minä välillä tein jotain mukavaakin. Löysin netistä kivan pipon mallin ja sitä sitten aloin virkkaamaan. Ihan yllätyin itsekin miten hyvä siitä tuli vaikka ohje oli englannin kielinen ja muokkauksia piti tehdä että pipo oli hyvän kokoinen. Kuvia laitan kun pipo on viimeistelty.
Ilmeisesti kiltti tyttö olin ollut kun avokki teki minulle illalla puolukka puuroa! Kyllä se täytyy myöntää että mitä avokki ei osaa kokata niin sitä ei tarviikaan.
Ja takaisin tähän päivään. Aamulla oli tosi virkeä olo ja sain jopa raahattua itseni bussilla töihin. Taisi olla ensimmäinen kerta kesäloman jälkeen. Kyllä taas huomas että on ollu yhen päivän pois töistä. Just ja just ehin käydä sähköpostit tänään läpi. Töistä lähtiessä pääsikin iso huokaus kun kävelin pysäkille.
Tänään oli toiset markkinat meidän yhdessäoloaikanamme. Alkaa muodostua jo perinteeksi, että ostamme herkkupullia aina tietyn leipomon kojusta. Markkinalakupussihan on tietty ehdoton markkinaostos, mutta tänään tuli tehtyä ”löytöjäkin”. Mukaan tarttui nimittäin mukaan maustekojusta sipulirouhetta ja kanelitankoja. Jälkimmäistä voi käyttää ruuanlaittoon, leivontaan ja askarteluun!
Avokki on tänään ollut vähän väsynyt kun oli käynyt verenluovutuksessa. Oltiin päikkäreillä ja minä olin jo kömpimässä ylös niin kaveri vielä koppas minut kainaloon ja väitti että tarvitsee rakkautta ja sympatiaa. Siinä vaiheessa jo pikkusen hymyilytti. Ehdotin kuitenkin että jospa peittelen hänet sohvalle kirjan kanssa. Avokki katsoi minua anovasti ja kysyi että enhän minä vaan aio imuroida. Pakko oli jo purskahtaa nauruun ja kysyin että mistäs moinen. Hän ei kuulemma jaksa nyt kuunnella imurin ääntä. Kyllä se verenluovutus näimmä saa muuten niin toimeliaan miehenkin väsyneeksi. Mutta nyt syömään voikkareita iltapalaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti